Olen Chelsea-fani henkeen ja vereen. Seuraan joukkuetta jo vuosien ajan, ja olen nähnyt sen parhaat ja huonoimmat päivät. Mutta riippumatta siitä, kuinka joukkueella menee, rakkauteni Chelseaa kohtaan ei katoa koskaan.
Chelsea on enemmän kuin vain jalkapalloseura. Se on perheeni, se on ystäväni, se on elämäntapani.
Muistan vielä elävästi hetken, jolloin rakastuin Chelseaan. Olin vasta lapsi, ja katsoin televisiosta ottelua, jossa Chelsea pelasi Manchester Unitedia vastaan. Chelsea hävisi siinä pelissä, mutta jollakin omituisella tavalla se ei haitannut minua.
Jotain siinä joukkueessa vain kolahti minulle. Siinä oli jotain erityistä, jotain, jonka halusin olla osa, jotain, johon halusin kuulua. Ja siitä päivästä lähtien olen ollut Chelsea-fani.
Vuodet vierivät, ja Chelsea on voittanut lukuisia pokaaleja. Olen ollut mukana kaikissa niissä hetkissä, hyvissä ja huonoissa. Ja vaikka kaikki pokaalit ovat tärkeitä, on yksi, joka on erityisen lähellä sydäntäni.
Vuonna 2012 Chelsea voitti Mestarien liigan. Se oli ensimmäinen kerta, kun englantilainen seura voitti tämän arvostetun pokaalin. Ja minulla oli onni olla siellä, stadionilla, kun Chelsea sinetöi voittonsa.
Se oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Ja se on muisto, jota vaalin aina.
Mutta Chelsea on enemmän kuin vain pokaaleja. Se on yhteisö, se on perhe. Ja olen ylpeä siitä, että olen osa sitä perhettä.
Chelsea on seura, joka on aina lähellä sydäntäni. Ja olen varma, että rakastan sitä vielä vuosienkin päästä.
Chelsea! Chelsea! Suosikkiseuramme on palannut!
Rakastan Chelseaa!
Forza Chelsea!