Feeniks – ajatuksia kuolemanrajakokemuksista

Kuoleman hetkellä me kaikki näemme sen valkoisen valon, vai näemmekö? Kuulemmeko taivaallisen musiikin soinnut, vai onko se vain aivojemme viimeinen parahdus? Kuolemanrajakokemukset ovat kiehtoneet ihmisiä kautta historian, ja niistä on kerrottu lukuisia tarinoita ja teorioita.
Minäkin olen miettinyt näitä asioita paljon, sillä olen itsekin kokenut jotain, mikä muistuttaa kuolemanrajakokemusta. Se tapahtui, kun olin vielä nuori ja terve. Olin sairastunut vakavasti, ja tilani paheni äkillisesti. Muistan, kuinka minusta tuntui, että hengitykseni salpaantuu ja sydämeni loppuu. Yhtäkkiä kaikki pimeni.
Seuraavaksi heräsin. Olin makaamassa sairaalan sängyssä, ja ympärilläni oli lääkäreitä ja hoitajia. He kertoivat minulle, että olin ollut kuollut hetken ajan, mutta he olivat onnistuneet elvyttämään minut.
Ensimmäinen ajatukseni oli helpotus. Olin elossa! Mutta sitten aloin miettiä sitä, mitä olin kokenut. Olin nähnyt sen valkoisen valon. Ja kuullut sen taivaallisen musiikin.
En ole koskaan kertonut tästä kokemuksesta kenellekään, koska pelkäsin, että minua pidettäisiin hulluna. Mutta minä tiedän, mitä näin ja kuulin. Ja uskon, että se oli aito kuolemanrajakokemus.
Myöhemmin olen lukenut paljon kuolemanrajakokemuksista. Olen huomannut, että monet ihmiset kertovat samanlaisista kokemuksista. He näkevät valon, kuulevat musiikkia ja tuntevat suurta rauhaa.
Uskon, että kuolemanrajakokemukset ovat todellisia. Ja uskon, että ne antavat meille toivoa kuoleman jälkeen. Jos meillä on mahdollisuus kokea jotakin niin kaunista ja rauhallista kuoleman hetkellä, niin ehkä kuolema ei olekaan niin pelottavaa kuin me ajattelemme.
Mitä sinä ajattelet kuoleman jälkeisestä elämästä? Uskotko, että kuolemanrajakokemukset ovat todellisia?
Jaa oma mielipiteesi alla olevassa kommenttiosiossa.