Miksi puheesta on tullut niin tylsää?

Olemmeko kaikki syyllisiä siihen, että me julkaisemme tylsää puhetta? Onko puhe kuollut? Voimmeko vielä pelastaa sen?
Olen viime aikoina ajatellut paljon puhetta. Erityisesti siitä, miten se on muuttunut viime vuosina. Muistan ajan, jolloin ihmiset osasivat pitää puheita, jotka saivat muut innostumaan ja motivoitumaan. Puheita, jotka jäivät mieleen pitkään sen jälkeen, kun ne oli pidetty.
Nykyään tuntuu siltä, että puheesta on tullut tylsää. Se on täynnä jargonia ja kliseitä, eikä se tunnu enää kiinnostavan ketään.
Olen miettinyt, mikä on syynä tähän. Onko se, että meillä ei ole enää mitään tärkeää sanottavaa? Vai olemmeko yksinkertaisesti unohtaneet, kuinka puhua toisille?
Uskon, että ongelma saattaa johtua osittain siitä, että käytämme liikaa aikaa tekstin kirjoittamiseen sen sijaan, että puhuisimme. Kirjoitettu sana on usein tarkempi ja hillitympi kuin puhuttu sana, ja tämä voi johtaa puheen puutteeseen.
Toinen ongelma saattaa olla se, että olemme tottuneet kuuntelemaan puheita, jotka on kirjoitettu meille. Meillä ei ole enää tilaisuutta kuulla toisten ihmisten improvisoituja puheita. Tämä voi johtaa meidän kyvyn puhua itsevarmasti ja mielikuvituksellisesti heikkenemiseen.
Uskon, että on aika palauttaa puhe. Meidän on opittava puhumaan uudelleen. Meidän on löydettävä tapamme puhua, joka on sekä voimakas että kiinnostava.
Meidän on osoitettava, että puhe ei ole kuollut. Se on edelleen tehokas työkalu ihmisten innostamiseen ja motivoimiseen.
Aloitetaan siis puhumalla. Puhutaan toisillemme, kuulijakunnillemme ja itsellemme. Löydämme tapamme puhua, joka on sekä voimakas että kiinnostava.
Osoitetaan maailmalle, että puhe ei ole kuollut. Se elää ja voi hyvin.