Wintersun

Tarina siitä, kuinka löysin toivon synkkinä aikoina
Kun talvipäivänseisaus lähestyi ja päivät lyhenivät, tunsin vaikeuksien vyöryvän päälle. Olin kadottanut työni, ja tulevaisuus näytti synkältä. Pimeys tuntui vallanneen sekä ulkona että sisälläni.
Eräänä erityisen raskaana iltana löysin itseni kävelemästä metsässä. Puut olivat paljaina ja lumi peitti maata. Maisema heijasti omaa mielialaani: kylmää, autiota ja synkkää.
Yhtäkkiä huomasin taivaalla kirkkaan tähden. Se loisti kirkkaasti pimeässä yössä kuin toivon majakka. Sitä katsoessani muistin, että vaikka kaikki muu tuntuisi epätoivoiselta, toivo ei koskaan sammuisi.
Seurasin tähden loistoa, kunnes saavuin aukiolle. Siellä näin jotain hämmästyttävää. Puiden välissä seisova korkea kivi oli täynnä talvipäivänseisauksen aikaan loistavia kristalleja. Kristallit heijastelivat tähden valoa ja saivat kivestä hehkumaan kuin maagisesta lyhdystä.
Seisoin hiljaa ja katselin, kuinka kristallit loivat tanssivan valoshow'n taivaalle. Tunne toivosta virtasi lävitseni. Kristallit muistuttivat minua siitä, että vaikka olosuhteet olisivat kuinka synkät, aina on jotain kaunista ja inspiroivaa, mitä odottaa.
Niin kuin kivi, joka oli täynnä loistavia kristalleja, tiesin, että sisälläni oli vielä toivon kipinä. Tarvitsin vain kaivata sitä esiin. Ja niinkuin tähti, joka loisti pimeässä yössä, tiesin, että toivo voisi johdattaa minut ulos pimeydestä.
Sinä iltana löysin metsässä enemmän kuin vain kristallit. Löysin toivon ja uskon siihen, että asiat voivat muuttua paremmaksi. Ja vaikka synkät ajat palaisivat, tiesin, että toivon valo loistaisi aina minua varten.
Joten sinulle, joka kamppailet pimeyden ja epätoivon kanssa, muista: toivo ei koskaan sammu. Etsi se loistava tähti tai kristalli omasta elämästäsi, ja anna sen johdattaa sinut valoon.